Olen todellakin niin jumissa tässä kaikessa. Istun täristen vaa'an vieressä, mutten uskalla mennä siihen. Ennen vaa'alle menoa täytyy tarkistaa ettei ole koruja, vaatteita, ponnareita, mitään mikä voisi tuoda lisäpainoa. Hiuksetkin suututtaa kun ovat niin pitkät ja painavat.

Jos vaaka kaikesta tästä huolimatta näyttää jotain mistä en todellakaan pidä, purskahdan itkuun tai saan sellaisen angsti-kohtauksen ettei kukaan. Yleensä kuitenkin paastoan. Paljon. Tai sitten joskus niin uskomattoman väsyneenä kaikkeen menenkin suoraan vaa'alta ruokakaapille ja mussutan paahtoleipää ja muuta mössöä. Onneksi sitä ei ole sentään tapahtunut nyt.. Mutta eiliset syömiset tuntuvat taas aivan kohtuuttomilta, kiitos vanhempieni.

Äiti istui ruokapöydässä kyttäämässä jokaista haarukallista ja oli pakko syödä raejuustoa (kevyt, 64kcal/100g), porkkanaraastetta, salaattia ja kaksi kananmunaa (onneksi söin vain valkuaiset).. Sen lisäksi sain kuulla saarnan kuinka pitää syödä paljon blabla.. Ja mitä tekee äiti? Laihduttaa viikko toisensa jälkeen koska "Oon vaan niin hirveä läski kun oon syönyt koko kesän".. Hän on 172cm pitkä ja painaa 60kg.. Hän on 50 vuotta. Ja hän ajattelee olevansa läski.. Huoh, toivon todella ettei samat geenit ole tulleet minuun. Vaikka näkeehän tästä kaikesta, että olen selvästi vaikutuksen alaisena jo nyt :D

Mutta en lannistu. En aio en todellakaan. Aion voittaa itseni ja nälkäni ja aion pitää tämän itsekurin minkä olen kerrankin taas saanut itselleni, en päästä sitä karkuun ja pidän siitä tiukasti. Rutistan sitä ja välillä vähän puserran itkuakin kun se koittaa niin kovasti karata, mutta selviän ja voitan. I know. You'll see <3 (katotaan vaan kohta kun saan itkuraivarin vaa'alla ja ryntään jääkaapille....) :D