Luoja.. Tämä päivä on taas ollut oudoimpia elämäni aikana.. Aamulla herään klo 6.30, heikottaa, sydän lyö tuhatta, oksettaa, heikottaa, heikottaa.. Yritän nousta ylös mutta heikotus vie voiton ja jään makaamaan pimeään huoneeseen pelko kurkussa. Ei jaksa nousta ylös vaikka olo on niin kamala ettei voi jäädä sänkyynkään. Loppujenlopuksi raahaudun keittiöön, juon puoli litraa rasvatonta maitoa ja syön ruisleivän ilman voita. Äiti herää, mittaa pulssin, antaa rauhottavan.

"Kyllä tää tästä menee ohi, ei mulla mikään oo, kyllä mä meen töihin", vakuutan ja luon äidin täyteen uskoa että sen pikkutyttö on parhaimmassa kunnossa ikinä.. "Mutta autoa mä en jaksa ajaa". Joten faija heittää mut töihin. Töissä ehdin olla puolitoista tuntia. "Hyvä luoja sä oot niin kalpee, mikä sun on!". Argh.. No todella oli vielä huono olo.. mutta kyllä se alkoi mennä ohi kun söin light myslipatukoita pari.. Rasittavaa kun ihmiset tekevät numeron pienistä asioista. Sitten vielä joku soitti pomolle, minä en saa jäädä töihin, pitää lähteä nukkumaan ja parantumaan tästä mikä-minulla-sitten-ikinä-onkaan-taudista. Noh, soitan faijan hakemaan ja menen kotiin. Kotona äiti kertoo kuinka varasi maanantaiksi ajan yksityiselle sydänlääkärille.. Voi jösses. En lopeta anailua. EN. Juuri vasta pääsin alkuun, pitkästä aikaa. Minä. En. Lopeta.